Lumoava luonnonpuisto

Mikä voittaa mennen tullen ostoskeskuksissa ravaamisen tai auto/moottoripyöränäyttelyssä kiertelyn? Andalusian luonto, mikä tarjoaa suomalaiseen tasamaahan tottuneelle jotain ennen näkemätöntä ja myös hieman haastetta.

Ensin on ajettava Marbellasta Rondaan päin tällaista tietä:

Tunnin ajomatkan jälkeen tien aina vain kaventuessa ja kiivetessä korkeammalle ollaan lopulta paikassa, josta alkaa Sierra de Las Nievesin luonnonpuisto. Tässä kohtaa ollaan jo noin 1300 metrin korkeudessa. Olemme ottaneet tavoitteeksemme Andalusian korkeimman huipun, Torrecillan. Sinne on kävelymatkaa lähes kahdeksan kilometriä kivisiä rinteitä ylös ja alas, ylös ja alas ja taas ylös ja alas. Vesipullot ovat ahkerassa käytössä, vaikka sää on juuri ihanteellinen tällaiselle vaellukselle. Aurinkoista (lähtiessä noin 15 astetta), ohutta yläpilveä, ei tuulta. Maisemat matkan varrella ylös kavutessa ovat pikkaisen muuta, mihin olemme Varsinais-Suomessa tottuneet, puhumattakaan Pohjanmaasta…

Rinteitä kavutessa ihailemme luonnon monimuotoisuutta ympärillämme. Luonnonpuiston alueella kasvaa tuhatkunta erilaista kukkivaa kasvia. Näin syksyllä ei kyllä monikaan kasvi enää kuki. Puustoa hallitsevat tammet ja erilaiset mänty- ja kuusipuut. Eläimiäkin on jos jonkinlaista näädästä villisikaan ja lumikosta metsäkauriiseen. Me näemme vain muiden vaeltajien koiria, muutamia lampaita ja leppäkerttuja! Talvisin näillä rinteillä voi olla jopa metrin verran lunta. Tässä ollaan vetämässä viimeistä loppurutistusta: 

Kun vihdoin päästään huipulle, aikaa autolta lähdöstä on kulunut kolme tuntia ja vartti. Mutta tuntuu siltä, että yksikään hikipisara ei tämän vuoksi ollut turhaa:

Nyt on niin kirkas sää, että näemme horisontissa Gibraltarin huipun. Myös Afrikan puolelta erotamme vuoristoa. Maisemissa ei totisesti ole valittamista, joten istumme syömään eväitämme kirjoitettuamme ensin nimemme vieraskirjaan. Paluumatkalle vaikeakulkuisen kivikkorinteen sijaan valitsemme helpomman, mutta pitemmän reitin, jossa osa matkasta lampsitaan soratietä pitkin. Tietä, jota on kurveissa vahvistettu betonilla. Maisemat jatkuvat tälläkin reitillä lähes yhtä lumoavina kuin kivirinteillä. Kotkat leijailevat vuorten välisissä laaksoissa nautiskellen vapaudestaan. Vaeltajaa alkaa runoiluttaa:

Linnun lailla liitäisin

leijan lailla leijuisin

laaksoihin, laidunmaille

lempeästi laskeutuisin

luokse lammaslaumojen

lehvälehtoon lepäämään.

Upean päivän kävelysaldoksi tulee lopulta liki 17 kilometriä, johon aikaa meni reilut kuusi tuntia. Koko päivän kruunaa tietysti oppaamme lämmittämän saunan löylyt. Ja uni maistuu…