Aurinkorannikoa

Aurinkorannikoa

maanantai 30. marraskuuta 2015

Salasana "sairaan" sapuskoihin: sin

Vähitellen alamme päästä jyvälle paikallisesta ruokakulttuurista. Mies on tietenkin testaillut jos jonkinlaisia herkkuja kahviloissa ja ravintoloissa - hänen vatsansa kun sietää kaikkea. Niistä herkuista juttua joskus myöhemmin, mutta jo nyt ykkösjutuksi aamiaispöydässä on noussut mollete, vehnäinen leipä, joka sivellään oliiviöljyllä ja paahdetaan sekä täytetään esim. tomaatilla, kinkulla ja juustolla. Niitä saa valmiina kahviloista tai sitten voi ostaa kaupasta tällaisen


ja valmistaa sen itse kotona. Kooltaan molletet ovat normisämpylöitä suurempia. Sopivia siis miehen nälkään. Täyttä vehnää.

Vehnätöntä tai varsinkin täysin gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle Keski- ja Etelä-Euroopassa matkailu on monesti aikamoisia järjestelyjä vaativaa. Viime kesänä Kroatiassa oli vaikeuksia löytää gluteenitonta syötävää riisin ja kasvisten lisäksi. Useimmissa paikoissa ei edes tunnettu käsitettä "gluteeniton", mutta jotkut ravintolat olivat kekseliäitä ja tarjosivat minulle mm. munakasta toisten syödessä pizzaa. No, täällä ovat -  yllätys-yllätys - asiat paljon paremmin. Olen löytänyt jopa valmiita gluteenittomia pizzapohjia. Raahasin kotoa mukanani gluteenittomia jauhojakin, mutta toistaiseksi ne odottavat ensimmäistä sadepäivää muuttuakseen sämpylöiksi. Minun ruokarajoitukseni koskee vain vehnää, joten olen iloinnut, kun olen löytänyt täältä erinomaista ruisleipää. Fuengirolan jostain suomalaiskaupasta löytyi tällaista (kuvassa) ruisleipää, mutta paikallisen marketin leipämyymälästä saa vehnätöntä ruisleipää, jota ei ole hapatettu. Sekin on hyvää.


Kaupoissa valmiiksi pakatuista tuotteista löytyy tuoteselosteessa tummennettuna sanat sin trigo, kun tuote ei sisällä vehnää. Ihan erikseen on gluteenittomiin tuotteisiin näkyvästi merkitty etupuolelle sin gluten. Tosin kerran luulin ostaneeni pikkukaupasta gluteenittomia keksejä, koska hyllyn laidassa luki kissankokoisin kirjaimin sin gluten. Olisi pitänyt lukea pakkausteksti myös, sillä keksit olivat sin azugar eli sokerittomia. Myös sin lactosa tekstejä näkee paljon. Ravintoloissa syödessä osaan jo varmistaa, että tilaamani tuote on sin trigo, vaikka muuten tekisin tilauksen englanniksi. Useimmiten kana- ja kala-annokset sekä paellat ovatkin gluteenittomia, ja moni ravintola merkitsee jo ruokalistaansa gluteenittomat tuotteet G-kirjaimella. Isoimmissa marketeissa ja tavaratalojen ruokaosastoilla on vähintään yksi hylly, usein enemmänkin,  gluteenittomia tuotteita aivan kuten Suomessa.

Andalusia on siis iloisesti yllättänyt tällaisen ruokarajoitteisen matkailijan. Outoa olikin, kun tänään sain suomalaisten ylläpitämässä ravintolassa tiedusteluuni gluteenittomasta leivästä Meillä ei ole -vastauksen. Tilasin keiton, ja mielestäni sen kanssa on aina oltava leipää. No, voi olla että kyseisessä paikassa ei juuri tule enää käytyä.  Kotikylässämme/kaupunginosassamme on vielä testaamatta ainakin yksi kahvila, joka mainostaa gluteenittomia leivonnaisia. Emmekä me ole kaikkia sivukatuja ehtineet vielä kiertää...

lauantai 28. marraskuuta 2015

Marraskuuta murehtiville muuta mietittävää

Yläasteen aikaisista englannin tunneista jäi mieleeni yksi (ainoa) lause: Every cloud has a silver lining. Jokaisella pilvellä on hopeareunus. Niin, ja jossain päin maailmaa paistaa aina aurinko. Se nyt sattuu olemaan niin, että siellä Suomessa paistaa ilmeisen vähän näinä päivinä. Tästä johtuen yritän piristää teitä muutamalla kuvalla, vaikka tästä aiheesta on jo aiemminkin tullut kirjoitettua. Huominen säätiedotuksemme näyttää tältä:



Me olemme alareunassa hieman Malagasta länteen. Eli tarkenee yhä ihan hyvin päiväsaikaan hihattomalla paidalla ja shortseilla. No, onhan tämä kuulemma hieman lämpimämpää kuin yleensä tähän aikaa syksystä. Noin viikko ennen tänne tuloamme oli satanut muutamana päivänä oikein kunnolla, mutta meidän kohdallemme ei ole yhtään sadetta vielä sattunut. Mutta monenlaista säätä tähänkin maahan mahtuu, koska mittaa etelä-pohjoissuunnassa on ihan hyvänlaisesti. Pari päivää sitten näytettiin uutisissa kuvia jostain pohjoisosista, jossa väki jo lasketteli, kun vuoristoon oli tullut lunta.

Joulun lähestymisen huomaa täällä lähinnä kaupungilla liikkuessa, kun sään puolesta ei tunnu yhtään jouluiselta. Kaupungilla on katujen ylle viritetty jouluvalot ja kaupat ovat täynnä punaisia joulupukki- ja muoriasuja sekä toisaalta myös erilaisia seimiasetelmia. Ja kukkakaupat myyvät portaillaan tai kadun varrella joulutähtiä:


Itsekin virittelin tänään terassille jouluvalot - ensimmäistä kertaa elämässäni itse helleasuisena. Huomenna on ensimmäinen adventtisunnuntai. Saa nähdä, miltä se täällä näyttää.

 Iloista adventtiaikaa kaikille!

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Tyypillinen talo täällä?


Asumme tyypillisen valkoisessa tiilitalossa, jonka seinät on rapattu molemmin puolin, ja talossa on tiilikatto. Naapurissamme on korkean sypressiaidan takana punainen talo, mutta enimmäkseen talot ovat valkoisia tai vaalean hiekan värisiä. Kaikki omakotitalot ovat aidattuja joko erittäin tiheällä sypressiaidalla tai betoni-, kivi- tai tiiliaidalla tai näiden yhdistelmillä. Aita ei voi olla matala eikä harva, koska murtovarkaiden olisi liian helppo tulla katsomaan, onko talossa mitään arvokasta. Joten aidan korkeus on yleensä sellaiset kolme tai neljä metriä. Nippa nappa naapuritalon katto näkyy, kun seisoo pihalla.


Talossamme on hyvin hoidettu puutarha – kiitos kerran viikossa vierailevan puutarhurin. Itsekin mielelläni upottaisin sormet multaan ja vaikea on olla kukkia nyppimättä, mutta annan senor puutarhurin hoitaa hommansa rauhassa. Appelsiini-, mandariini- ja sitruunapuu tuottavat satoa nyt koko ajan. Aamiaiselle voi hakea tuoreet hedelmät suoraan pihapuista. Puutarhassa on lisäksi viikunapuu, oliivipuu, jukkapalmuja ja erilaisia kauniisti kukkivia kasveja kuten bougainvillea sekä ruusuja. Pelargoniat ovat lopettaneet kukintansa hetkeksi. Portailla ruukuissa kasvavat monenlaiset mehikasvit ja maksaruohot.


Meillä on käytössä talon toinen pääty, toisessa asuu vuokraisäntä silloin kuin ei ole Suomessa. Asunnossamme on kaksi makuuhuonetta, iso olohuone-ruokailutila ja pieni keittiö sekä patio, jonne  pääsee keittiöstä. Patio toimii ikään kuin kodinhoitohuoneena, sillä siellä on siivouskomero ja katoksen alla pyykinpesukone. Talon edessä on katettu terassi, johon paistaa ilta-aurinko, yleensä. Kaikki lattiat ovat laatoitettuja ja mattoja on vain muutama, joten sisätossuja tai villasukkia on käytettävä koko ajan, ellei satu olemaan erityisen lämminverinen. Olohuoneen nurkassa on avotakka, jossa tuli roihuaa parhaillaan. Auringon laskettua ilma viilenee todella nopeasti, ja sen huomaa myös sisällä, vaikka ilmalämpöpumppu tohiseekin usein.

Talomme on suomalaisten aikoinaan rakentama, joten tottakai meillä on myös sauna. Kiuas lämpiää puilla, ja lämmittää samalla varaajan käyttöveden. Niin, ja tyypillisessä talossa on tietysti kalterit ikkunoiden ja ovien suojana. Ihan samasta syystä kuin aitakin. Ja portti on lukittava mennen tullen avaimella. Samoin, jos menemme saunaan, joka sijaitsee näiden kahden asunnon välissä, lukitsemme saunomisen ajaksi oman puolemme ulko-oven. Hassulta se tuntuu suomalaiseen huolettomaan asumiseen tottuneelta, mutta turha ottaa mitään riskejä. Postilaatikkokin on lukollinen. Hyvä täällä on asua, lukkojen takana kuten kaikki muutkin.


lauantai 21. marraskuuta 2015

Lumoava luonnonpuisto

Mikä voittaa mennen tullen ostoskeskuksissa ravaamisen tai auto/moottoripyöränäyttelyssä kiertelyn? Andalusian luonto, mikä tarjoaa suomalaiseen tasamaahan tottuneelle jotain ennen näkemätöntä ja myös hieman haastetta.

Ensin on ajettava Marbellasta Rondaan päin tällaista tietä:


Tunnin ajomatkan jälkeen tien aina vain kaventuessa ja kiivetessä korkeammalle ollaan lopulta paikassa, josta alkaa Sierra de Las Nievesin luonnonpuisto. Tässä kohtaa ollaan jo noin 1300 metrin korkeudessa. Olemme ottaneet tavoitteeksemme Andalusian korkeimman huipun, Torrecillan. Sinne on kävelymatkaa lähes kahdeksan kilometriä kivisiä rinteitä ylös ja alas, ylös ja alas ja taas ylös ja alas. Vesipullot ovat ahkerassa käytössä, vaikka sää on juuri ihanteellinen tällaiselle vaellukselle. Aurinkoista (lähtiessä noin 15 astetta), ohutta yläpilveä, ei tuulta. Maisemat matkan varrella ylös kavutessa ovat pikkaisen muuta, mihin olemme Varsinais-Suomessa tottuneet, puhumattakaan Pohjanmaasta…



Rinteitä kavutessa ihailemme luonnon monimuotoisuutta ympärillämme. Luonnonpuiston alueella kasvaa tuhatkunta erilaista kukkivaa kasvia. Näin syksyllä ei kyllä monikaan kasvi enää kuki. Puustoa hallitsevat tammet ja erilaiset mänty- ja kuusipuut. Eläimiäkin on jos jonkinlaista näädästä villisikaan ja lumikosta metsäkauriiseen. Me näemme vain muiden vaeltajien koiria, muutamia lampaita ja leppäkerttuja! Talvisin näillä rinteillä voi olla jopa metrin verran lunta. Tässä ollaan vetämässä viimeistä loppurutistusta: 


Kun vihdoin päästään huipulle, aikaa autolta lähdöstä on kulunut kolme tuntia ja vartti. Mutta tuntuu siltä, että yksikään hikipisara ei tämän vuoksi ollut turhaa:





Nyt on niin kirkas sää, että näemme horisontissa Gibraltarin huipun. Myös Afrikan puolelta erotamme vuoristoa. Maisemissa ei totisesti ole valittamista, joten istumme syömään eväitämme kirjoitettuamme ensin nimemme vieraskirjaan. Paluumatkalle vaikeakulkuisen kivikkorinteen sijaan valitsemme helpomman, mutta pitemmän reitin, jossa osa matkasta lampsitaan soratietä pitkin. Tietä, jota on kurveissa vahvistettu betonilla. Maisemat jatkuvat tälläkin reitillä lähes yhtä lumoavina kuin kivirinteillä. Kotkat leijailevat vuorten välisissä laaksoissa nautiskellen vapaudestaan. Vaeltajaa alkaa runoiluttaa:

Linnun lailla liitäisin
leijan lailla leijuisin
laaksoihin, laidunmaille
lempeästi laskeutuisin
luokse lammaslaumojen
lehvälehtoon lepäämään.



Upean päivän kävelysaldoksi tulee lopulta liki 17 kilometriä, johon aikaa meni reilut kuusi tuntia. Koko päivän kruunaa tietysti oppaamme lämmittämän saunan löylyt. Ja uni maistuu…



torstai 19. marraskuuta 2015

Ah, Andalusian aurinkoa!

Ihan vain ärsyttääkseni teitä kaikkia Suomen marraskuussa tallustavia ja viluilevia tässä pari sanaa ah, tuosta niin armeliaasta ystävästämme, auringosta. Joka päivä se meitä täällä ilahduttaa, ja lämmittää niin mukavasti. (No, kieltämättä kadun varjoisella puolella voi tarvita pitkähihaista paitaa tai jopa takkia, ainakin aamulla...) Minun kalpea naamani pääsi jo eilen palamaan, kun oleilin liian kauan auringonpaisteessa ja 30 suojakertoimella varustettu aurinkovoide ei sitten riittänytkään estämään kärähtämistä.

Noin tunti sitten söimme iltapalaa terassilla auringon paisteessa. Ja kun aurinko laskee vuorten taakse, se näyttää olohuoneen ikkunastamme tältä (noin klo 18.50):


tiistai 17. marraskuuta 2015

Ihastuttava Istan

Espanja on juuri sopiva paikka korkeanpaikankammoiselle. Vuoria ja rotkoja riittää näillä seuduilla. Ajelimme tänään vuorten ympäröimään ihastuttavaan pikkukaupunkiin, Istaniin. Tie kiemurteli pitkin vuorten rinteitä ja rotkojen reunoja. Rystyset valkoisina puristin oven kahvaa ja katselin ylöspäin. Luotan kyllä mieheni ajotaitoon, mutta silti... (Kuvat saat isommiksi klikkaamalla kuvien päältä!)


Kaupungissa on noin 1400 asukasta ja somat talot on rakennettu vieri viereen rinteeseen. Kaupunki sijaitsee vajaan 300 metrin korkeudessa merenpinnasta - ympäröivät vuoret ovat jonkun metrin korkeampia.


Kävimme syömässä maittavan keittolounaan ravintolassa, joka on tuossa alapuolella olevassa kuvassa neljän ison, vierekkäisen ikkunan talossa. Upeat näköalat ja hyvä ruoka kruunasivat tämän kaupunkivierailun.





sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Valloitettu vuori, valloittava Välimeri, viileä vuodenaika

Aakkosten opiskelu on tapana aloittaa a:sta, mutta vaihtelu virkistää – aloitetaan siis v:stä. Espanja on hieman vuoristoisempi maa kuin Suomi. En ole koskaan ajatellut tätä Aurinkorannikkoa kovin vuoristoisena alueena, mutta kylläpä vain pihaltamme näkyy useita vuorenhuippuja. Eilen aamupalalla terassilla istuessamme virkeä ja vauhdikas vuokraisäntämme, joka täyttää ensi vuonna 70, ehdotti vuorenvalloitusta. Mikäpä siinä, tuumasimme, ja pakkasimme reppuun juomapullot ja varavaatetta, sillä sää ei näyttänyt kovin aurinkoiselta. Ajaa huristelimme vuokratulla wagenillamme valitun vuoren puoliväliin suurinpiirtein ja jätimme kärryn siihen parkkiin. Jatkoimme siis jalan. Valittu vuori on korkeimmillaan reilut 570 metriä meren pinnasta, joten se on sopiva tällaisille aloitteleville vuorenvalloittajille (vuokraisännällemme se oli varsin vähäinen vaellus). Patikointimatkaa autoltamme kertyi vajaat kolme kilometriä suuntaansa, sillä harvalle vuorelle pääsee suoraan huipulle.


Aluksi tie oli reilun leveää, hieman jyrkähköä tosin. Asfaltti/betonitien loputtua matkamme jatkui soratietä, kunnes sekin muuttui kapeammaksi kärrytieksi. Ja lopulta niin kapeaksi poluksi, ettei siinä voinut kulkea rinnakkain. Huipulla näköala oli hengästyttävän upea. Alas tullessa riitti minulle, tavallisilla lenkkareilla kulkevalle hieman haastetta, kun pohjat eivät pitäneet jyrkässä rinteessä ja polun varren heinänkorsista kiinni pitäminen ei paljon auttanut – miehen käsivarteen oli siis turvauduttava.





Vuorella vaeltelu oli hyvä alkuverryttely illan lenkkiä varten. Useaan juoksulenkkiin viikossa tottuneina aloimme jo kaivata juoksemista; olihan jo kolmas ilta täällä. Alamäkeen rantaan juokseminen sujui kevyesti, samoin tämä...


Palatessa olikin sitten parin kilometrin matkalla melkoista nousua kaupungin poikki asunnollemme tänne rinteeseen. Perillä odotti isäntämme lämmittämä sauna, joten aika kotoiselta meiningiltä lenkkeily täällä tuntui.

Kuuman kesän jälkeen täällä on nyt menossa viileämpi vuodenaika, syksy. Päivisin lämpötila kipuaa jonnekin reiluun kahteenkymmeneen asteeseen, öisin laskee ehkä kahdeksaantoista tai vähän alle. Suomen kesiin ja varsinkin juhannuksiin tottuneille tämä on lämmintä shortsikeliä, mutta paikalliset kulkevat jo toppatakit päällä ja talvisaapikkaat jaloissa.


Lopuksi vielä yksi v-juttu. Valitettavasti valvoin viiteen vatsavaivojen vuoksi. Eilen join pari mukillista tummapaahtoista vahvaa kahvia, mikä vastaa normaalisti kahden tai kolmen viikon kahvimäärää minun vatsalleni. Melkoisen ranttaliksi tämä elämä meni heti kertaheitolla...

perjantai 13. marraskuuta 2015

Haaveista totta - täällä ollaan


Vuosien haave on toteutunut. Haave siitä, että joskus voisimme viipyä ulkomailla enemmän kuin viikon tai kaksi. Lensimme eilen poikki Euroopan ja yli Pyreneiden vuoriston laskeutuen lopulta Aurinkorannikolle Malagaan. Lämpötilaero Helsingistä tänne oli aika mukava, noin 20 astetta lämpimämpää täällä kuin siellä. Kuin syksystä kesään.


Miksi juuri tänne? Mieheni tuttavalla sattuu olemaan täällä soma valkoinen talo, jossa on tyhjää tilaa juuri sopivasti. Tästä Marbellan kupeesta on helppo liikkua ympäri Andalusiaa ja vaikka muuallekin Espanjaan tai Portugaliin. Katsotaan, miten aika täällä lähtee kulumaan... Luulen, että emme paljoa istu sisällä peukaloita pyörittelemässä. Tänään jo ehdimme Fuengirolaan ja hoitelemaan mm. tämän nettiyhteyden kuntoon. Kuvien lataaminen vain on äärettömän hidasta tällä yhteydellä, joten valitettavasti kuvia ei kauheasti täällä jatkossa ole. Mutta ehkä onnistun maalailemaan sanoilla näitä maisemia ja tapahtumia jotenkin. Vuokraisäntämme on toiminut meille jo hyvänä oppaana ja pitkään täällä asuttuaan osaa kertoa parhaat jutut täkäläisestä elämänmenosta. Juuri istuimme iltaa terassilla auringon laskettua syöden isäntämme tekemää herkullista paellaa simpukoineen ja katkarapuineen. Kukapa Suomessa istuu marraskuussa terassilla syömässä...