Aurinkorannikoa

Aurinkorannikoa

maanantai 25. tammikuuta 2016

Kaikkea kävelyistä kirkkoon

Suurin osa tavallisesta arjestamme täällä kuluu arkisissa puuhissa, mutta tietenkin eri paikoissa käyminen tuo mukavaa vaihtelua arkeen. Täällä kotona ollessamme elämme lähestulkoon samoin kuin Suomessa lomilla eli nukumme pitkään, laitamme ruokaa kotona, pesemme pyykkiä, siivoamme, käymme kävelyllä tai juoksulenkillä, ehkä pyöräilemässä, luemme kirjoja, joita vuokraisännän kirjahylly on pullollaan. Kummasti täällä tuntuu untakin riittävän usein kymmenen tuntia yössä, vaikka ei olisi ollut mitenkään rasittava päivä.

Arki kuitenkin poikkeaa jollain tavalla arjesta koti-Suomessa. Yksi syy siihen varmaan on se, että täällä meillä on tavaraa vähemmän ja talossamme ei ole sellaista määrää puuhaa kuin Suomen kodissa. Täällä on helpompi vain lorviskella. Normaalipäivinä käymme aamupalan jälkeen kävelyllä kaupungilla, mistä tulee usein neljän tai viidenkin kilometrin lenkki. No, tietenkin siihen sisältyy yleensä ruokakaupassa käynti tai  istuskelua jossain kuppilassa kahvia tai capuccinoa hörppien ja ihmisten touhuja seuraillen. Kahviloista yritämme valita sellaiset, joissa on ilmainen nettiyhteys, koska oma nettiyhteys täällä kotona on rajallinen eikä läheskään aina toimi toivotusti. Yli kahden kuukauden oleskelun jälkeen emme ole ehtineet käydä läpi tämän kaupunginosan kaikkia kahviloita ja tuskin ehdimmekään, sillä niitä on käsittämättömän paljon.

Jos on aurinkoista ja lämmintä, kuten yleensä on, saatamme istua iltapäivisin terassilla lukien, ristikoita tai sudokuja täyttäen tai vaikka dominoa pelaten kuten vanhat papat lähikahvilassa päivisin tekevät. Sadepäiviä ei ole kovin montaa tänä talvena täällä ollut, sillä marras- ja joulukuu olivat harvinaisen lämpimiä ja vähäsateisia. Ensimmäisen kerran satoi 28. joulukuuta ja vuodenvaihteen jälkeen oli muutama sateisempi päivä. Tuulista sen sijaan ollut, mutta aurinkoisina iltapäivinä elohopea kipuaa varjossa 20 asteeseen.

Iltaisin auringon laskettua saatamme lämmittää saunan tai ainakin takkaan laitamme tulen. Televisiosta  tulee katsottua joka päivä vähintään El tiempo eli säätiedotus. Tosin sää on usein ennalta arvattavissa: aurinkoa, aurinkoa…Televisiosta olemme löytäneet hyvän paikallisen kanavan, jossa puheen lisäksi on tekstitys espanjaksi kuuroja varten. Sen avulla olemme oppineet paljon uusia sanoja ja jotenkuten pystymme seuraamaan uutisiakin. Hauska erikoisuus on se, että säätiedotuksen tai urheiluselostuksen lukija voi seuraavassa hetkessä mainostaa vaikka shampoota tai jotain automerkkiä ikään kuin selostuksensa päätteeksi. Muuten tv-ohjelmissa ärsyttää se, että likimain kaikki ohjelmat on dupattu espanjaksi, olivat ne alkuperältään mitä kieltä tahansa.

Niin, ja sunnuntaisin käymme yleensä jossain kirkossa. Niitä täällä riittää, niin katolisia kuin evankelisiakin. Olemme löytäneet pienen ja kodikkaan espanjankielisen evankelisen kirkon parin kilometrin päästä asunnoltamme. Siellä on reipasta musiikkia, nuori ja varsin vauhdikas pastori sekä muutenkin yleisilmeeltään nuorekas väki. Joka kerta siellä ollessamme on paikalla ollut myös joku englanninkielentaitoinen, joka on ystävällisesti tulkannut meille puheet. Näin olemme tutustuneet mm. brittiläiseen Margaretiin ja maanmieheensä, joka on asunut joskus Turussa sekä brasilialaiseen Sylvieen, jolla on ruotsalainen mies. Eikä tässä seurakunnassa voi käydä saamatta lukuisia poskisuudelmia mennen tullen…

tiistai 19. tammikuuta 2016

Atlantin aaltoja

Andalusian aluetta reunustaa kaksi muhkeaa merta; meille tutumpi Välimeri etelässä ja iso komea Atlantin valtameri lännessä tai paremminkin lounaassa. Vesistöjä täällä on muuten vähän, ja nekin ovat enimmäkseen (kuivuneita) jokia tai tekojärviä. Merimaisemia kelpaa siis ihailla niin rannan tuntumasta kuin vuoriteiltäkin. Ajelimme viime lauantaina Tarifan kautta Euroopan vanhimpana kaupunkina pidettyyn Cadiziin, joka sijaitsee Atlantin rannalla. Maisemien kauneus oli jälleen kerran huippuluokkaa. Muuten Cadiz osoittautui mielenkiintoiseksi, mutta kalliimman puoleiseksi paikaksi tai sitten vain onnistuimme valitsemaan kalleimman parkkihallin ja ravintolan. Missään muualla täällä emme ole pulittaneet kahdeksaa euroa viiden tunnin pysäköinnistä tai kahtatoista euroa spagettiannoksesta (eikä siihen sisältynyt edes salaattia, mutta oli sentään gluteeniton). Silti Cadiziin kannattaa ajaa ainakin Marbellan suunnasta.

Jossain Tarifan tienoilla pysähdyimme tienvarsikahvilaan, josta sai tosi hyviä gluteenittomia marenkikuorrutteisia kookospalleroita. Näköalat kahvilan terassilta Välimeren yli suoraan Afrikkaan…


Lähestymme Cadizia…


Tuomiokirkko ei mahtunut kokonaan kuvaan…


Torilta olisi voinut ostaa näitä jänniä piikkipallohedelmiä tai vaikka syötäväksi tarkoitettuja matoja…


Ruuan hinnassa maksoimme ehkä myös tästä näköalasta laskuveden aikaan…



Rantaa riitti käveltäväksi…



Missään emme ole nähneet näin valtavan kookasta puuta. Suihkulähde tämän puuvanhuksen juurella tuntui vähän hassulta…


Patsaitakin piisasi pitkin kaupunkia…


Kotimatkalla…




perjantai 15. tammikuuta 2016

Churros con chocolate


Kuluneen kahden kuukauden aikana olemme saaneet jo jonkinmoisen käsityksen täkäläisestä ruokakulttuurista. Se sekä ihmetyttää että ihastuttaa. Ihmetyksen aihetta on esimerkiksi noissa churroissa, joita syödään yleensä aamupalaksi. Useimmat ravintolat tai varsinaiset churro-paikat lopettavat niiden tarjoilun ennen puoltapäivää. Churrot ovat munkkien näköisiä ei-rinkelimäisiä lättyjen makuisia pötkylöitä, joita tyypillisimmin kastetaan sulatettuun suklaaseen (churros con chocolate). Kaloreita ei lasketa, ja kyllähän tuollaisella suklaarasvasokeriaamiaisella pärjää pitkälle iltapäivään eli siestaan asti, jolloin voi sitten käydä syömässä jotain suolaista.


Pieneen nälkään voi napsia tapaksia, joita tarjoillaan päivän lounaan ohella lähes joka ravintolassa. Tapakset voivat olla esimerkiksi erilaisia salaatteja (usein majoneesipohjaisia), kala-annoksia tai vaikka lautasellinen juustoja ja makkaroita, joista paikallinen oranssinvärinen chorizo on aika suosittua. Se on vähän kuin salamia tai meetwurstia, mutta lihaisempaa. ”Enemmän proteiineja”, sanoi esikoisemme. Yleensä kaikki juustot ja makkarat ovat suomalaiseen makuun turhan rasvaisia ja lähes kaikki ruoka muutenkin. Oliiviöljyä käytetään runsaasti ja tavallinen näky on perheenäiti kantamassa paria 3 - 5 litran oliiviöljykanisteria kaupasta kotiin.

Täällä syödään paljon kalaa ja muita meren antimia. Paikallisten markettien kalatiskit ovat huomattavasti suurempia kuin lihatiskit, jos niitä yleensä on ollenkaan. Marketeissa liha myydään usein valmiiksi pakattuna, mutta tuorekalatiskille on aina jono. Erilaisten kalojen lisäksi tarjolla on valtavat määrät simpukoita, rapuja ja jos jonkinlaista merestä nostettua elukkaa, joita ei suomalainen edes tunnista, saatikka että olisi ikinä maistanut. Kaloista kyllä pidämme, mutta kaikki muu saa jäädä kalatiskille paikallisten ostettavaksi. Simpukat menevät paellan joukossa, mutta muuten niitä ei ole tullut syötyä. Eräässä ravintolassa tilasin kala-annosta muiden valitessa pizzaa, mutta en ollut ollenkaan varma, mitä tarjoilija lopulta tuo eteeni. Kala oli minulle outo myös englanninkieliseltä nimeltään ja tarjoilijan puheesta ymmärsin vain sen, että se on jonkinlainen kultakala – kuvitelkaa nyt kokki onkimassa akvaariosta kultakaloja! Kotona tarkistin syömäni herkullisen kalan nimen sanakirjasta: kultaotsa-ahven. Nimeltään hauskin ruokalaji on pil-pil, joka sisältää kulhollisen kuumaa öljyä, johon on upotettu katkarapuja grillautumaan. Itse en ole sitä maistanut, mutta miehen mielestä ei ollut hassumpaa.

Menu del dia eli päivän lounas sisältää yleensä alkuruuan, pääruuan ja mahdollisesti myös jälkiruuan. Useimmiten voi valita itse, mitä haluaa alkuruuaksi (esimerkiksi paellaa tai spagettia jauhelihakastikkeella), mitä pääruuaksi (lihaa, kalaa tai kanaa) ja vielä jälkiruokakin saattaa olla valittavissa (suklaakakkua tai vaikka paikallista vanukasta). Lounaaseen kuuluvat myös patonginpalat ja ruokajuomat (vesi tai virvoitusjuoma) sekä tietenkin oliivit, joita tuodaan lautasellinen aina alkupalaksi. Oliiveja tarjoillaan aina riippumatta siitä, ollaanko lounaalla, pizzalla tai mitä tahansa syömässä. Oliivit, nimenomaan vihreät oliivit, ovat täällä muuten paljon parempia kuin Suomessa (tuoreempia?) ja minäkin, joka en yleensä kotomaassa oliiveihin koske, olen täällä syönyt niitä varmaan jo enemmän kuin koko aikuisiälläni yhteensä. Päivän lounaan tilaaminen on kuitenkin aina jonkinlainen arvoitus – pari kertaa olemme saaneet aikamoisia pöperöitä, joista ei tunnista raaka-aineita. Kerran saimme molemmat jälkimaininkeina vatsataudinkin, mutta välillä lounaat ovat myös olleet positiivisia yllätyksiä hinta-laatusuhteeltaan. Aika paljon laitamme kuitenkin ruokaa kotona ja kaasuhellan käyttö alkaa olla jo hanskassa. Sämpylöitä olen kerran paistanut kaasu-uunissa, mutta ne harmaankalpeat lituskat eivät juuri houkutelleet syömään. Tavalliselle vehnänsyöjälle täällä on ihania tuoreita leipiä ja sämpylöitä tarjolla kaikkina viikonpäivinä aamuvarhaisesta iltamyöhään, mutta gluteenittomalle valikoimat ovat jonkin verran suppeammat, eivät kuitenkaan surkeat. Ja aina tarvittaessa voi leivän korvata vaikka suklaalla...

maanantai 11. tammikuuta 2016

Seikkailuja Sevillassa

Andalusian pääkaupunkiin, Sevillaan, olemme tutustuneet parilla yli-yön-reissulla vuodenvaihteen molemmin puolin. Sevilla on noin 700 000 – 1 000 000 asukkaan kaupunki laskentatavasta riippuen. Kaupungissa on runsaasti hienoja historiallisia paikkoja nähtäväksi – niin paljon, ettei niitä yhtenä tai kahtenakaan päivänä ehdi käydä edes hätäisesti läpi. Lisäksi vanha kaupunki on täynnä ihania pikkuputiikkeja ja kahviloita, joissa saa kyllä kulumaan aikaa, jos nähtävyyksien katselu kyllästyttää. Molemmilla kerroilla käydessämme Sevillassa ihmettelimme ihmisten ja autojen määrää – molempia oli kadut täynnä niin päivällä kuin illallakin.


Ensimmäisen hotellimme sijainti oli erinomainen lähellä sijaitsevan metroaseman ja bussipysäkin vuoksi, mutta hieman ongelmia meille aiheutti jalkapallostadionin läheisyys. Sattui olemaan peli-ilta ja etsiessämme autollemme parkkipaikkaa hotellin lähikortteleista (hotellin sivuilla maininta ”maksuton pysäköinti, varausta ei tarvita”) totesimme tilanteen toivottomuuden noin kahdenkymmenen korttelikierroksen jälkeen. Ajoimme sitten auton 24 h -parkkihalliin yöksi – ja maksoimme aamulla ruhtinaalliset 22,50 euroa pysäköinnistä. Toisella kerralla osasimme varautua tilanteeseen jo paremmin hotellia valitessa.  


Sevillassa sijaitsee tämä maailman suurin katolinen katedraali, joka on rakennettu keskiajalla. Katedraalissa on muistaakseni 80 erillistä kirkkosalia, joissa vielä reilut sata vuotta sitten pidettiin yhteensä yli 500 jumalanpalvelusta joka sunnuntai. Nykyisin ei kai ihan niin paljon. Kävimme yhdessä salissa, joka oli suurempi kuin monet kokonaiset kirkot Suomessa.



Hienoja historiaa huokuvia rakennuksia tulee Sevillan katuja kävellessä vastaan tuon tuostakin, mutta kaikkiin ei vain ehdi ja jaksa tutustua. Torre de Oro on vanha vartiotorni, jonka sivuutimme kadun toiselta puolelta katsellen. 

Kuljimme myös valtavan suuren härkätaisteluareenan ohi, jollaisia täällä on kaikissa vähänkään isommissa kaupungeissa. Talvisin ei härkätaisteluja järjestetä. Matkalla Espanjan eri maakuntia esittelevään Plaza de Espanjaan kuljimme suuren puiston poikki, jossa oli vielä pari päivää ennen loppiaista joulumarkkinat ja iloksi etelän lapsille tehty luistinrata sekä pulkkamäki.



Plaza de Espanja on 1928 rakennettu aukio Maria Luisan puistossa. Aukiota reunustaa puolikaaren muotoinen rakennus lukuisine holvikaarikäytävineen. Plaza on ihastuttava paikka vaikka piknikille tai elokuvan tekoon – näimme otoksen jonkun elokuvan kuvauksista, kunnes tila suljettiin yleisöltä.





Sevilla tunnetaan flamencon, tuon läntiselle Andalusialle tyypillisen musiikkityylin keskuksena. Kävimme katsomassa upean esityksen, jossa kuulimme taiturimaista kitaransoittoa erilaisilla taputuksilla ja huudoilla höystettynä sekä näimme parin loistavan tanssijan käsittämättömän hienoa jalkatyöskentelyä. Olivathan ne puvutkin ja helmojen heilahtelut hienoja, mutta jotenkin enemmän meitä hämmästytti jalkojen nopeus ja tahdissa pysyminen. Hämärässä tilassa valokuvaaminen ei valitettavasti onnistunut.


Modernia Sevillaa edustaa yksi maailman suurimmista puurakennelmista Metropol Parasol, joka muistuttaa jostain suunnasta katsottuna kaloja. Teoksen toinen nimi Setas de Sevilla kertoo kuitenkin teoksen esittävän sieniä. Suomalainen Finnforest on toimittanut tähän 28 metriä korkeaan rakennelmaan puuelementtejä. Suomalaisen työn laatua täällä arvostetaan myös muualla ja esimerkiksi Barcelonan kuuluisa edelleen kesken oleva Sagrada Familia –kirkko saa teräsosia Suomesta. 
  



Paljon jäi vielä hienoja paikkoja näkemättä - ehkä palaamme vielä Sevillaan...

lauantai 9. tammikuuta 2016

Gibraltar

Kävimme Tapaninpäivänä ajelulla Gibraltarilla koko perheen voimin. Olemme ihailleet useasti tuota erikoisen muotoista saarelta näyttävää niemenkärkeä niin ylhäältä vuorilta kuin meren rannalta, mutta oli mielenkiintoista käydä tuolla Ison-Britannian merentakaisella alueella. Gibraltarilla on myös oma rahayksikkö, Gibraltarin punta, joka ei käy missään muualla, ei edes Englannissa. Turistin kannalta hyvä on, että myös eurot kelpaavat ainakin osassa myymälöistä ja myös kiertoajelun järjestäjille.


Me saimme asiantuntevan englanninkielisen opastuksen hauskalta Paul-nimiseltä mieheltä, joka vauhdikkaasti elehtien ja samalla toisella kädellä taksia ohjaten selosti niin Gibraltarin historian kuin paljon muutakin mielenkiintoista. Juuri joulun aikaan oli lehdessä juttua gibraltarilaisista, jotka olivat keränneet adressin nimiä saadakseen Britannian kuningattaren vierailemaan luonaan. Kuningatar ei kuitenkaan jostain syystä halua tulla käymään, vaikka edellisestä käynnistä on jo 60 vuotta.

Kiertoajelun aikana pysähdyimme neljässä eri paikassa, jotka kaikki sijaitsevat vuorella. Maisemat ovat upeita, näköala Afrikkaan asti, apinat hauskoja ja sotkuisia tai siistejä, miten sen ottaa (kaivelivat toisistaan kirppuja ja söivät niitä), tippukiviluolat kauniita värivaloissaan ja sodanaikaiset tunnelit hengästyttävän pitkiä...











keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Loppiainen lopettaa...

…joulunvieton täällä Espanjassa. Kuukauden kestänyt erilaisten juhlapyhien sarja päättyy espanjalaisille tärkeimpään joulun ajan juhlapyhään. Kuudes joulukuuta vietetyn Dia de la Constitucion (suom. sikiämisen päivä) –päivän jälkeen kaupungit ovat olleet juhlavalaistuksissaan ja yksityiskotien parvekkeilla on roikkunut isoja liinoja, joihin on kuvattu Jeesus –lapsi tai koko pyhä perhe.  Koko joulukuun ajan ja vielä nyt tammikuun alussa kaupungilla on näkynyt useita erilaisia kulkueita, joita tullaan katsomaan koko perheen voimin vauvasta vaariin.


Kerran istuessamme kadunvarren kahvilassa ohi kulki kelloiksi pukeutuneita hahmoja, jotka lauloivat espanjaksi Jaakkokultaa. Miten se liittyy jouluun, ei meille selvinnyt, mutta täällä koko joulun aika tuntuu olevan iloinen karnevaali. Myös erään ei-katolisen seurakunnan järjestämässä koko perheen joulutapahtumassa esiintyivät klovnit, miimikot ja myös tanssivat tonttutytöt. Ehkä me suomalaiset olemme joulussamme usein turhankin hartaita, vaikka juhlan syy on iloinen: lapsi on syntynyt maailmaan. Eikä mikä tahansa lapsi...

                           


Ennen vuodenvaihdetta 28. joulukuuta oli Dia de los Santos Inocentes –päivä, jolloin katolisen perinteen mukaan muistetaan kuningas Herodeksen aikanaan Beetlehemissä surmauttamia lapsia. Useille tuo päivä on kuitenkin Suomen aprillipäivän kaltainen eli päivä, jolloin saa huijata toisia. Myös sanomalehdissä saattaa tuolloin olla omituisia uutisia, joita me emme kyllä tällä kielitaidolla vielä erottaisi oikeista uutisista.

Eilen illalla eli loppiaisaattona kaupungin valtasi melkoinen hulabaloo –kulkue, jossa lumikoneen perässä kulkivat niin dinosaurukset kuin smurffitkin sekä suomalaisista penkkareista tuttu kuorma-auto karkkeja heittelevine hahmoineen ja tietenkin kolme kuningasta eli itämaan tietäjää. Kuvia kulkueesta minulla ei valitettavasti ole, koska en itse jaksanut lähteä paikalle, mutta näin veljeni kuvaamia videoita. Kadut olivat täynnä ihmisiä ja kulkue olisi kyllä ollut näkemisen arvoinen.



Joulunvietto alkaa olla siis lopuillaan ja lahjat on avattu (roskia on kadunvarren laatikot pullollaan). Täkäläiset lapset eivät yleensä saa lahjoja joulupukilta jouluaattona, vaan lahjojen tuojina ovat kolme kuningasta loppiaisyönä. Vieraillessamme Sevillassa alkuviikosta törmäsimme muutaman kerran näihin kolmeen kruunupäähän, jotka jakoivat karkkeja lapsille. 

Loppiaispäivän sää oli aurinkoinen vajaan viikon kestäneen epävakaan säätilan jälkeen. Tuuli on edelleen voimakasta, mutta onneksi enää ei sada. Pari päivää sitten ostimme sateenvarjon, jota käytimme kerran. Lähirannassa näytti tänään tältä (veden lämpötila + 16 astetta, ilman pari astetta enemmän):



lauantai 2. tammikuuta 2016

Lissabonin läntisellä laidalla


Vuosi 2015 jää muistoihimme
 erityisenä
rikkaana 
rakkaan kanssa yhteistä matkaa 
Eurooppaa laidasta laitaan
siellä ja täällä seikkailuja
auringonnousuja ja -laskuja
kirkkaita päiviä,  pilviäkin
vuoria ja laaksoja
vettä ja erämaata
metsiä ja peltoja
kyliä ja kaupunkeja
ihmisiä iloisia, vakavia, 
ystävällisiä, onnellisia
ja muitakin,
kohtaamisia
ikimuistoisia.


Vuoden viimeistä päivää vietimme Portugalissa
Euroopan mantereen läntisimpään paikkaan
Cabo da Rocaan juuri ennen auringonlaskua ehtien
Seikkailu sekin aarniometsän halki
kapeaa tietä kiitäen kohti
Atlantin rantaa


Kuva kertokoon sen, mihin sanamme eivät riitä,
sen mikä on tärkeintä tässä ja nyt
tänäkin vuonna

Onnellista alkanutta vuotta!