Aurinkorannikoa

Aurinkorannikoa

maanantai 25. tammikuuta 2016

Kaikkea kävelyistä kirkkoon

Suurin osa tavallisesta arjestamme täällä kuluu arkisissa puuhissa, mutta tietenkin eri paikoissa käyminen tuo mukavaa vaihtelua arkeen. Täällä kotona ollessamme elämme lähestulkoon samoin kuin Suomessa lomilla eli nukumme pitkään, laitamme ruokaa kotona, pesemme pyykkiä, siivoamme, käymme kävelyllä tai juoksulenkillä, ehkä pyöräilemässä, luemme kirjoja, joita vuokraisännän kirjahylly on pullollaan. Kummasti täällä tuntuu untakin riittävän usein kymmenen tuntia yössä, vaikka ei olisi ollut mitenkään rasittava päivä.

Arki kuitenkin poikkeaa jollain tavalla arjesta koti-Suomessa. Yksi syy siihen varmaan on se, että täällä meillä on tavaraa vähemmän ja talossamme ei ole sellaista määrää puuhaa kuin Suomen kodissa. Täällä on helpompi vain lorviskella. Normaalipäivinä käymme aamupalan jälkeen kävelyllä kaupungilla, mistä tulee usein neljän tai viidenkin kilometrin lenkki. No, tietenkin siihen sisältyy yleensä ruokakaupassa käynti tai  istuskelua jossain kuppilassa kahvia tai capuccinoa hörppien ja ihmisten touhuja seuraillen. Kahviloista yritämme valita sellaiset, joissa on ilmainen nettiyhteys, koska oma nettiyhteys täällä kotona on rajallinen eikä läheskään aina toimi toivotusti. Yli kahden kuukauden oleskelun jälkeen emme ole ehtineet käydä läpi tämän kaupunginosan kaikkia kahviloita ja tuskin ehdimmekään, sillä niitä on käsittämättömän paljon.

Jos on aurinkoista ja lämmintä, kuten yleensä on, saatamme istua iltapäivisin terassilla lukien, ristikoita tai sudokuja täyttäen tai vaikka dominoa pelaten kuten vanhat papat lähikahvilassa päivisin tekevät. Sadepäiviä ei ole kovin montaa tänä talvena täällä ollut, sillä marras- ja joulukuu olivat harvinaisen lämpimiä ja vähäsateisia. Ensimmäisen kerran satoi 28. joulukuuta ja vuodenvaihteen jälkeen oli muutama sateisempi päivä. Tuulista sen sijaan ollut, mutta aurinkoisina iltapäivinä elohopea kipuaa varjossa 20 asteeseen.

Iltaisin auringon laskettua saatamme lämmittää saunan tai ainakin takkaan laitamme tulen. Televisiosta  tulee katsottua joka päivä vähintään El tiempo eli säätiedotus. Tosin sää on usein ennalta arvattavissa: aurinkoa, aurinkoa…Televisiosta olemme löytäneet hyvän paikallisen kanavan, jossa puheen lisäksi on tekstitys espanjaksi kuuroja varten. Sen avulla olemme oppineet paljon uusia sanoja ja jotenkuten pystymme seuraamaan uutisiakin. Hauska erikoisuus on se, että säätiedotuksen tai urheiluselostuksen lukija voi seuraavassa hetkessä mainostaa vaikka shampoota tai jotain automerkkiä ikään kuin selostuksensa päätteeksi. Muuten tv-ohjelmissa ärsyttää se, että likimain kaikki ohjelmat on dupattu espanjaksi, olivat ne alkuperältään mitä kieltä tahansa.

Niin, ja sunnuntaisin käymme yleensä jossain kirkossa. Niitä täällä riittää, niin katolisia kuin evankelisiakin. Olemme löytäneet pienen ja kodikkaan espanjankielisen evankelisen kirkon parin kilometrin päästä asunnoltamme. Siellä on reipasta musiikkia, nuori ja varsin vauhdikas pastori sekä muutenkin yleisilmeeltään nuorekas väki. Joka kerta siellä ollessamme on paikalla ollut myös joku englanninkielentaitoinen, joka on ystävällisesti tulkannut meille puheet. Näin olemme tutustuneet mm. brittiläiseen Margaretiin ja maanmieheensä, joka on asunut joskus Turussa sekä brasilialaiseen Sylvieen, jolla on ruotsalainen mies. Eikä tässä seurakunnassa voi käydä saamatta lukuisia poskisuudelmia mennen tullen…

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa ihanan rennolta ja voimia antavalta lomalta.
    Oma vuorotteluvapaani on täyttynyt remontista ja huusholli on melko kaaosmainen, mutta olen sentään käyttänyt akaani myös valokuvaukseen, kirjojen lukemiseen ja liikuntaan. Eilen varasin matkan Hampuriin. Sinne lennämme ystävän kanssa huhtikuussa. Siunattuja päiviä Teille! <3

    VastaaPoista
  2. hei
    Terveisiä täältä tuulisesta ja kylmästä Pohjolasta.. voi että ois ihanaa viettää vuosi kuten te !!!! Eikä meitäkään eläkeläisiä mikään estäisi... paitsi tuo niin ihana mies EI HALUA matkustaa, kotona on niiin hyvä... ja minä haluaisin nähdä kaikkea... Joten iloitsen puolestanne !!! Nauttikaa lämöstä, auringostaja toisistanne.
    siunausta ja poskisuukkoja :)

    VastaaPoista