Urheilullisia uutisia

Espanjalaiset ovat urheiluhulluja ainakin yhdessä lajissa, jota harrastetaan taatusti joka kylässä ja kaupungissa. Pienikin aukio paikka ja pallo riittävät ainakin aluksi. Harvassa ovat tällaiset kyltit, joita muutama on silmään osunut täällä liikkuessa...

Jalkapalloa harrastavat täällä niin pikkumiehet kuin isommatkin, jotka ottavatkin sen sitten erittäin tosissaan.Täällä ilmestyy useita jalkapalloaiheisia aikakaus- ja sanomalehtiä, joista jotkut jopa päivittäin. Meillä oli tarkoitus mennä Barcelonassa seuraamaan paikallista liigajoukkuetta, mutta liput olivat loppuunmyytyjä. Korvasimme vahingon viime perjantaina Malagan kotiottelussa, jossa nyt oli vain parikymmentätuhatta katsojaa. Vaikka Malaga ei olekaan liigan kärkipäässä, riitti tässäkin pelissä katsottavaa ja seurattavaa ensikertalaiselle mukavasti. Sen toisen joukkueen nimeä en edes muista ja kun Malaga voitti, niin ei sillä niin väliä.

Jalkapallo-otteluissa en ole käynyt sen koommin, kun omat pojat lopettivat pelaamisen reilut 10 vuotta sitten. Itse pelin sijasta minua kiinnostavat enemmän yleisön reaktiot ja kaikki oheistoiminta, jota tällaisiin suurtapahtumiin liittyy. Menimme otteluun suomalaisporukan mukana tilausbussilla, jossa sitten kuultiin mm. eroista, joita liittyy urheilutapahtumiin Suomessa ja Espanjassa. Kun suomalaisella areenalla alkoholin anniskelu on sallittua, täällä kaikki alkoholijuomat kerätään pois portilla, eikä alueella myydä alkoholia muualla kuin stadionin ulkopuolella eli kesken pelin ryyppääminen ei onnistu. Meistä tämä sääntö olisi hyvä kotimaassakin, mutta moni suomalainen tuntui olevan vahvasti eri mieltä. Itse pelissä hauskinta oli seurata yleisön elämistä pelin mukana ja valtavia kannustusjoukkoja huutoineen ja lippuineen. Eikä peli nyt niin kummoista dramatiikkaa tarjonnut, koska Malaga oli selvästi ylivoimainen.

Toinenkin urheilutapahtuma mahtui viikonloppuumme. Se oli minulle historiallinen tapahtuma, koska vuosi sitten en olisi osannut kuvitellakaan joskus osallistuvani moiseen. Alunperin miehen piti olla juoksemassa, mutta sattuneista syistä se ei ollut mahdollista, joten jonkun piti ylläpitää perheen juoksuhulluutta.

Ja kieltämättä olen hieman ylpeä saavutuksestani, että tuossa varsin tuulisessa säässä pystyin kipittämään juosten koko 21 km:n matkan (tuo Media tarkoittaa puolikasta). Vastatuulessa ajoittain tuntui kuin seinä olevan edessä ja taas myötätuulessa pelkäsin lähteväni puuskien mukana lentoon.

Maisemat olivat kauniita ja aamuinen sade lakkasi lähtöaikaan mennessä, joten mikäpä siinä oli hölkötellessä muiden, yli 1500 hullaantuneen kanssa. Mutta sille en mitään voi (näillä harjoituskilometreillä), että  monet  seitsenkymppiset papat kipittävät selvästi reippaammin kuin minä. Ylpeä voin olla siitä, että kymmenessä kuukaudessa olen pystynyt "nollasta" tähän ja tiedän tai ainakin tunnen olevani elämäni kunnossa. Suosittelen muillekin!