Aurinkorannikoa

Aurinkorannikoa

torstai 24. joulukuuta 2015

Joulukuusen juurella

Meillä ei ole täällä kotona joulukuusta, mutta olemme ihailleet kuusia ja muita puita sekä kuusta esittäviä rakennelmia eri kaupungeissa tässä lähistöllä. Tässä muutama malliksi:





Yksityiskodit eivät täällä liiemmälti harrasta jouluvaloja tai ainakaan niitä ei kaduille näy. Parvekkeiden kaiteilla sen sijaan näkyy kiipeäviä joulupukkeja tai itämaan tietäjiä. Yhdellä parvekkeella näin joulupukin, tähden ja toisessa laidassa kolme tietäjää kiipeämässä. Espanjalaislapset saavat joululahjansa kolmelta tietäjältä.


 Joulupukkeja on näkynyt täällä vain muutama tämän muovisen jättiläisen lisäksi - eilen kaupan kassajonossa seisoi takanani yksi ostamassa pullovettä. Seimiasetelmat ja kuvat pyhästä perheestä seimen ympärillä ovat yleisempi näky kaupungilla. Eivätkä seimet todellakaan ole aina mitään pieniä - jossain oli tehty tuhansista Playmobil -hahmoista kokonainen kaupunki seimen ympärille. Tässä vähän perinteisempää seimityyliä Nerjasta:


Rauhallista ja levollista Joulua kaikille sinne rakkaaseen Suomeen ja muuallekin!


3 kommenttia:

  1. Joulu on joulu, missä sitten olemmekaan. Teillä on siellä erilainen joulu, nauttikaa!
    Terveisin 4 joulua Afrikassa viettänyt Eeviregina.

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvää ja rauhallista joulua teille siellä!

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvää joulunjälkeistä aikaa! Pakkanen alkaa kiriä, joten nyt tuntuu jo talvelta; tosin ilman lunta.

    VastaaPoista