Aurinkorannikoa

Aurinkorannikoa

lauantai 9. tammikuuta 2016

Gibraltar

Kävimme Tapaninpäivänä ajelulla Gibraltarilla koko perheen voimin. Olemme ihailleet useasti tuota erikoisen muotoista saarelta näyttävää niemenkärkeä niin ylhäältä vuorilta kuin meren rannalta, mutta oli mielenkiintoista käydä tuolla Ison-Britannian merentakaisella alueella. Gibraltarilla on myös oma rahayksikkö, Gibraltarin punta, joka ei käy missään muualla, ei edes Englannissa. Turistin kannalta hyvä on, että myös eurot kelpaavat ainakin osassa myymälöistä ja myös kiertoajelun järjestäjille.


Me saimme asiantuntevan englanninkielisen opastuksen hauskalta Paul-nimiseltä mieheltä, joka vauhdikkaasti elehtien ja samalla toisella kädellä taksia ohjaten selosti niin Gibraltarin historian kuin paljon muutakin mielenkiintoista. Juuri joulun aikaan oli lehdessä juttua gibraltarilaisista, jotka olivat keränneet adressin nimiä saadakseen Britannian kuningattaren vierailemaan luonaan. Kuningatar ei kuitenkaan jostain syystä halua tulla käymään, vaikka edellisestä käynnistä on jo 60 vuotta.

Kiertoajelun aikana pysähdyimme neljässä eri paikassa, jotka kaikki sijaitsevat vuorella. Maisemat ovat upeita, näköala Afrikkaan asti, apinat hauskoja ja sotkuisia tai siistejä, miten sen ottaa (kaivelivat toisistaan kirppuja ja söivät niitä), tippukiviluolat kauniita värivaloissaan ja sodanaikaiset tunnelit hengästyttävän pitkiä...











3 kommenttia:

  1. Kivaa teillä, kun aurinko paistaa ja on lämpölukemia...täällä todellakin ollaa nautittu pakkaspäivistä....ja auringosta..:)

    VastaaPoista
  2. Mahtaviin maisemiin olette päässeet seikkailemaan! :)

    VastaaPoista